Olemme olleet vuorotellen mökillä ja kaupungissa. Mökillä parasta on valjastelu. Ulkoilemme 3-4 kertaa päivässä, yleensä teemme puolen tunnin lenkkejä, mutta joskus ulkona ollaan tunninkin verran., pieni sadekaan ei haittaa kun ulos on päästävä.
![]() |
Korkealta näkyy kauemmas. |
![]() |
Lammen rannalla on hyvä seurailla sudenkorentoja. |
![]() |
Mamma putsaa vaan sieniä kun mä haluan ulos. |
![]() |
Välillä pitää mennä lujaa. |
![]() |
Illalla voi käpertyä mamman syliin nukkumaan. |
Kaupungissa ei valjastelua harrasteta. Päätin, että emme ulkoile kaupungissa koska en halua kuulla jatkuvaa mankumista ulko-oven edessä. Välillä virikkeiden vähyys tuntuu kuitenkin turhauttavan Leonardia. Omia leikkejä on kyllä paljon, korkki ja hiiret ova suosikkeja, niitä pitää täppäillä ympäriinsä ja välillä pyydetään mamma mukaan pelastamaan lipaston alle joutunut lelu.
![]() |
mökötystä |
![]() |
Pienen kissan on itse keksittävä leikit. |
![]() |
Tämä on mun! |
Onneksi on myös ihana höyhenlelu. Leonard jaksaa leikkiä sillä loputtomiin, tai ainakin niin kauan kuin jaksan lelua heiluttaa.
Maalla on ihanaa kissan ulkoilla, cityssä ihmiset ovat meilläkin niuhoja lähtemään ulos. - Pepsi ja Max
VastaaPoistaKummallista niuhottamista, mutta ehkä jonakin päivänä päästään kaupungissakin ulos - Leonard
PoistaVarmasti ihan hyvä päätös olla ulkoilematta kaupungissa. :) Saa ihmiset olla edes jossain rauhassa, ja mahdollinen karkaaminen valjaista on maalla helpommin hoidettavissa kuin kaupungissa.
VastaaPoistaOlisiko ulkoilua paikkaamaan mahdollista rakentaa/ostaa jotain aktivointileluja tai ruokintalaitteita? Niissä voisi riittää tekemistä aina joksikin aikaa ja tylsistyminen ehkä vähentyisi. :)
Hieno sienisaalis! :)
Tuota karkaamista minäkin pelkään, kaupungissa on kaikenlaista yllättävää joka saattaa pelottaa.
PoistaAktivointileluja on kaikenlaisia kokeiltu, osa kiinnostaa pidempään osa vähemmän aikaan. Suosikki on kuitenkin tällä hetkellä tuollainen lelukeppi jota mamma heiluttaa. Onneksi Leonard osaa leikkiä myös itsekseen hiirillä ja korkeilla. Ruokintalaitetta olen harkinnut, täytyy tutkia millaisia olisi märkäruoille, raksupalloja meillä on jo käytössä.
Kantarellejä on tullut tänä vuonna tosi hyvin, samoin tatteja :)
Susta on Leonard kasvanut komea poika :)
VastaaPoista