sunnuntai 13. elokuuta 2017

Tahtoo ulos

Mä haluun!
Jos mä oikein yritän, niin eiköhän tästä pääse.

Olin sienestämässä ja Leonard odotti isännän kanssa terassilla. Leonard yritti tarmokkaasti saada terassin verkko-ovea auki, ei kuitenkaan onnistunut. Oven alaosaan lisättiin hakasia ja nyt ovea ei saa longotettua auki.

Aamulenkki
Aamuisin ulkoillaan joskus tunninkin verran. Taloa kierretään monta kertaa ja vähitellen laajennetaan tutkimusaluetta. Kaikenlaista mielenkiintoista tuntuu pihalla ja ympäristössä tapahtuvan, joskus on nuuskittavaksi todella pitkään ruohoja tai polkua. 


Korkealta näkee paremmin.

Mamman sienisaalis.


7 kommenttia:

  1. Valjastelu on niin siistiä! Näetkö jotain eläimiä ulkoillessasi? - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oravia oli lähipuissa, varmaan niitä poikasia joita olin aikaisemminkin nähnyt. Muitakin pikkuotuksia oli, mutta niitä mamma ei nähntyt - Leonard

      Poista
    2. Niin ja olihan siellä perhosia, kärpäsiä, kimalaisia, muurahaisia ja matojakin. Perhosia on hauskinta metsästää - Leonard

      Poista
  2. Hih, meillä kans korjaitiin ovea viime vuonna kun päästiin kaikki kolme karkaamaan. Se oli hurrrjan villiä juosta pihalla, onneksi palvelija haki meidät sisälle.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella miten hauskaa teillä oli, onneksi pääsitte kuitenkin takaisin - Leonard

      Poista
  3. Ohhoh, ovi aukeaa aika paljon! Onneksi ehditte lisätä hakasia ennen kuin Leonard olisi kasvattanut tassuvoimia ja kammennut oven kokonaan auki. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pää olisi jo mahtunut tuosta, nyt Leonard ei saa ovea enää auki, yrittä kyllä :)

      Poista