Sunnuntaina pääsimme tapaamaan ensimmäisen kerran marraskuussa syntyneitä pentuja, tyttöä ja kahta poikaa. Tapaamiseen menimme yhdessä tyttäreni ja hänen miehensä kanssa. Kissanpennut olivat ihania ja siellä me istuimme lattialla kasvattajan ja hänen tyttärensä kanssa kissojen pyöriessä ympärillämme. Emo tietenkin huolehti pennuistaan, mutta hyvin hän kuitenkin antoi meidän tutustua pikkuisiin. Oli sovittu, että saan päättää kumman poikapennuista ottaisin, olin jutellut etukäteen kasvattajan kanssa ja olin saanut myös kuvia pennuista. Molemmat pojat olivat ihastuttavia ja oli todella vaikea valita, poika 2 oli kuitenkin jo etukäteen tuntunut omimmalta ja hänet sitten valitsinkin.
Kuvat otettu kännykällä, valo ei riittänyt kameralle ja muutenkin kuvat ovat vähän mitä sattuu kun pentujen seuraaminen vei kaiken huomion.
Pikkuinen tutustui kameraan.
Tunnin touhuamisen jälkeen pikkuinen nukahti tyttäreni syliin.
 |
Mun pikkuinen Yoda |
|
Seuraavan kerran tavataan neljän viikon kuluttua kun kissapoika pääsee kotiin <3
Mutta täällähän on mitä söpöin kissapoika. Meiltä löytyy vähän isompi Yoda, mutta olit jo käynytkin meidän sivuilla :)
VastaaPoistaOlen seurannut sivujanne jo pidemmän aikaan. Aivan ihanat sivut ja ihanat venäjänsiniset Alex, Ivan ja Anya <3
Poista